Mitä sivari duunaa nyt?


































JOONAS LAAKSO

NYKYINEN DUUNI: Vastaava tuottaja mobiilipelistudiossa
SIVIILIPALVELUSPAIKKA: Pääkaupunkiseudun turvakoti Helsingissä

Milloin ja minkä ikäisenä suoritit siviilipalveluksen?

En ole enää varma, eikä silloin ollut sosiaalista mediaa josta voisi tarkistaa. Uskoakseni 1998-1999, jolloin olin 20-vuotias.

Kuinka pitkä palvelusaika oli tuolloin?

13 kuukautta. Kutsunnoissa minulle oli itsestään selvää mennä sivariin, mutta vähän poikkeuksellisista syistä. Ensinnäkin koin,
 etten pärjäisi armeijassa; minulla oli ja on aikamoisia haasteita totella käskyjä tai tehdä typeriksi kokemiani asioita. Tiedän armeijasta suht paljon ja se kiinnostaa nörttiharrastusten kautta, mutta se ei tunnu itselleni sopivalta paikalta. Toisekseen parisuhteeni vaati läsnäoloa, enkä kokenut voivani lähteä pois kotoa vuodeksi. Kolmantena tekijänä ajattelin voivani tehdä merkittävää työtä sivarissa ja auttaa yhteiskuntaa konkreettisemmin kuin varsin kaukaiselta näyttäneeseen sotatilaan valmistautumalla.

Työpaikkasi ja tehtäväsi palvelusaikana?

Jaoin aikani turvakodin IT-tukihenkilön ja siivoojan roolien välillä. Koin tehtävät tärkeiksi ja hyödyllisiksi. Siivoaminen ei sovi minulle luonteeni vuoksi, mutta arvostan jälkikäteen, että sain hikoilla siinä tehtävässä ja mahdollistaa turvakodin paremmin toimimisen, vaikka se silloin tuntuikin rangaistusluonteiselta ja otti päähän.

Mitä töitä olet tehnyt sivarin jälkeen?

Ensin lyhyt ura mainonnassa ja markkinoinnissa, tuottajan tehtävissä, ja sitten uranvaihto unelmaduuniin tuottajaksi pelialalle. Opiskelin medianomiksi kokeellisessa AMK-linjassa, joka valmisti minua suoraan nykyisiin tehtäviini.

Mitä teet nykyisessä työssäsi?

Vastaavana tuottajana suunnittelen, ratkaisen tuote- ja tuotanto-ongelmia, ja kannan vastuuta tiimini työstä. Hoidan paljon yhteyksiä ulkoisiin viiteryhmiin.

Oliko siviilipalveluksesta sinulle hyötyä?

Lähinnä maailmankuvan kannalta. En ollut koskaan joutunut tekemisiin Suomen ruman puolen kanssa ennen sivaria, ja teki erittäin hyvää nähdä miten huonosti osalla jengistä asiat on, ja miten surkean vähän yhteiskunta itse asiassa tekee heidän hyväkseen. Siihen aikaan parisuhdeväkivallan uhreille ei ollut mahdollista järjestää mitään turvaa, ellei kyseessä ollut lastensuojelu. Minusta tuli varmaan merkittävästi enemmän vasemmistolainen ja heikomman oikeuksien puolustaja sivarin ansiosta. (Vaikka nykyään kuulunkin Vihreisiin.) Päädyin myös monen vuoden ajaksi vapaaehtoiseksi Helsingin nuorisotoimintaan suurelta osin sivarikokemusten ansiosta. Halu auttaa jäi päälle.

Mainitse jokin mieleen jäänyt tapahtuma tai sattumus siviilipalvelusajalta.

Lähinnä on jäänyt mieleen siivoamisen monotonisuus, itsensä ylittäminen traumatisoidun lapsen jätöksiä siivotessa, ja lasten olon helpottaminen pelkästään luotettavasti ja rauhallisesti läsnäolemalla. Sitten tietysti väkivalta. On hurjaa kohdata ihminen, joka oikeasti on halukas ja kykenevä satuttamaan kaikkia työpaikallasi olevia. Ikkunoita rikottiin ja niistä kiipeiltiin sisään että päästäisiin käsiksi kotoa paenneeseen perheeseen. Siitä tulee vieläkin ahdistunut olo. Minun on vaikea ymmärtää, miten tällaista työtä päivittäin tekevien ihmisten mielenterveys kestää.

Onko vakaumuksesi säilynyt? Mitä tekisit, jos nyt joutuisit kutsuntoihin?

En oikein tiedä, onko minulla vakaumusta. Mietin myöhemmin, että olisin halunnut käydä sekä aseellisen että aseettoman palveluksen ihan vaan niistä saatavan perspektiivin vuoksi. Nyt tuntuu itsestäänselvältä, ettei maa ja vielä vähemmän valtio ole tappamisen arvoista, ei missään olosuhteissa. Se mikä harmittaa vieläkin, on ettei sivaria käytetty enemmän yhteiskunnan hyväksi. Oletin että meille opetettaisiin ensiaputaitoja vähintään. Ilmainen työvoima muuten alimiehitetyille aloille on toki jonkun arvoista, mutta mitään kovin pysyvää hyötyä palveluksestani ei yhteiskunnalle ole.

ANNARIINA RANNIKKO