Taidetulkintoja vallan ja sodan teemoista


Jukka Vikberg: Horrors of War

Kun ajat käyvät ankariksi. Maailman suurimman talous- ja asemahdin presidentin on valinnut joku algoritmi. Sotilaalliset toimijat näkyvät yhä useammin asiantuntijoina mediassa ja sotapropaganda jyllää valtiollisella verorahoitetulla taajuudella. Maa-alueemme on luovutettu ydinaseiden ja sotajoukkojen käyttöön...

Vuoden 2017 loppupuolella oli galleria Rantakasarmilla kolmen viikon ajan kuuden taiteilijan demilitarisoitu galaksi -niminen näyttely. Sen kanssa osin päällekkäin oli Sculptorissa esillä Aiko Tsukaharan Monument of Solitude, jota seurasi Jukka Vikbergin Horrors of War. Näyttelyiden lähtökohtana olivat sodan ja rauhan kysymykset eri puolilta katsottuina.

Rauhantöitä Suomenlinnassa

"Haluan haudata talvisodan hengen ja sapelin kalistelun leimaaman juhlavuotemme ja korkata seuraavan antimilitarismilla. Teen työtä sen eteen, että vainajat pysyvät haudoissaan vartioimatta eikä niihin sotimalla lisää kerry", kirjoitin yhteen kuratoimani Demilitarisoitu galaksi- näyttelyn tiedotteista.

Galaksissa oli ensimmäistä kertaa esillä valokuvia rauhanaktivisteista, ydinaseiden ja -voiman vastaisista toimijoista. Teosten pontimina olivat vuosien 2014–17 Aseistakieltäytyjäliiton järjestämät aktiot Saksan GÜZ-sotaharjoitusalueella ja kolmen Britanniassa ja Skotlannissa tapahtuneen ydinasetehtaan, -tukikohdan ja -varikon blokkaukset (Altmark, Burghfield AWE, Coulport – Faslane). AKL oli myös yksi kahdeksasta näyttelyä tukeneesta rauhantoimijasta.

Burghfieldin ”Trident Ploughshares” -aktioissa olin tutustunut A.N.ON:iin, jonka grafiittikynäpiirustukset, vaatteista koottu omakuva ja massiivinen 576-ruutuinen shakkilauta kuninkaineen lähtöasemissa 99 sotilaan laumaa vastaan olivat nyt näyttelyssä. A.N.ON kiertää aktioissa ja protestileireillä dokumentoiden tapahtumia ja ilmiöitä. Hänen tekemänsä rintanapit olivat näyttelyn ”hittituote”.

Interaktiivinen ääni-instrumentti, ”Kantele”, sai alkunsa vuonna 2016 tapahtuneesta kuolemanpotkusta Helsingin asemaaukiolla. Tappajan maailmankatsomuksen ”vastapainoksi” rakensimme Suomen viiden suurimman turvapaikanhakijaryhmän kieliä puhuvan soittimen. Ideana oli myös ottaa haltuun ikivanha kansallissoitin, jota rasistiset ja yltiönationalistiset tahot eivät vielä ole omineet. Teoksen nimellä on myös imperatiivinen merkitys.

Irakilaisen taiteilijan, Hodhayfa Salihin 10-metrinen teos ”Asetu heidän asemaansa” vallitsi galleriatilaa vaikuttavana sotakokemuksen tulkkina. Teoksen ”LIVE”-teksti herättää keskustelua sodan esittämisestä mediassa ja netin toistopalveluissa. Kuka säilyy hengissä? Mitä ja keitä sotatapahtumien suoran lähettämisen ja katselemisen takana on? Sitä, kuinka hyvin ihmisoikeusvelvoite toteutuu hallituksen johdolla viranomaisten harjoittaman rakenteellisen väkivallan alla, voi kysyä myös taiteilijan oman elämän kohdalla. Lähes 3 vuotta turvapaikanhakijana Suomessa työskentellyt ja mm. Koneen säätiön residenssin ja apurahan saanut arvostettu taiteilija Salih sai joulukuussa karkotuspäätöksen Irakiin.

Demilitarisoitu galaksi- näyttelyn taiteilijat olivat: A.N.ON, Hanna Arvela, Tom Lönnqvist, Outi Neuvonen, Kikka Rytkönen ja Hofhayfa Salih.

Luonto hylkii sotaa

Galleria Sculptorissa oli 28.1. saakka Monument of Solitude näyttely, jonka tekijä on Suomessa asuva Aiko Tsukahara. Pimennetyssä tilassa oli kohdevalaistuja sodan arkkitehtuuria käsitteleviä pienikokoisia veistoksia ja video. Tower ja Observatory -teokset olivat valkoisesta keraamisesta jauheesta valmistettuja rakennuksia. Korkean tornin ja observatorion tähystysputken päässä oli valaistu pyöreä kvartsipallo. Bunker-teoksen ikkuna-aukon sisäpuolella näkyy myös luonnonmukaista kvartsikidemuodostelmaa. Planet-nimisessä videossa avaruuden vuorokausirytmissä pyörivät kvartsit ja eriväriset luonnonjalokivet. Kaksi UFO-typologiaa, lisänimiltään Tsekkoslovakia n. 1932–39 ja Iso-Britannia 1939, muodostavat alustalleen rakennukset esikuviensa aika- ja paikkamääritettyjen kypärien neitseellisen valkoisina replikoina.

"Idea teoksille lähti luontoon hyljätyistä bunkkereista, joissa on tarkkailtu ja hyökätty vihollisen kimppuun. Ne ovat vahvoja ja jyhkeitä eikä niitä ole varaa purkaa. Mihin nämä rakennelmat, joista heti tietää niiden olevan sodanaikaisia, mutteivät mitään arkkitehtuurityyliä, kuuluvat? Ne eivät kuulu siihen ympäristöön", sanoo Aiko Tsukahara gallerian haastatteluvideossa.

Hän ei puhu mitään fallismista, jota minä näin Tornin ja Observatorion muodossa, pitkässä ulokkeessa, joka päätyy pyöreään, valaistuksessa kiiltävään palloon. Ihmisen tekemän arkkitehtonisen rakennuksen päässä on luonnossa syntyvä kristalli, jonka ihminen on palloksi hionut. Kun tämä sama kvartsi ja muut kivet pyörivät Planet-videossa Maana ja planeettoina, tulkitsen teosten luomassa viitekehyksessä myös Observatorion ulokkeen tykinpiipuksi, joka uhkaa räjäyttää sen luontoon kuuluvan pallon. Maapallomme.

"Torni on myös raketti. Molemmat ovat teknologian symboleja. Ne pyrkivät aina vain korkeammalle. Mahdollisimman kauas maanpinnasta, kunnes lopulta jättävät maan", Tsukahara sanoo.

Luonto ja ihmisen tekemä, luoma yhdistyvät. Ne hylkivät toisiaan, kun kyse on sotajäämistöstä. Mitä yksinäisyys merkitsee näyttelyn nimessä?

"Kyse on inhimillisen luomisen yksinäisyydestä. Kuinka luominen liittyy yksinäisyyteen, ei välttämättä negatiivisessa mielessä", Tsukahara kertoo.

Luontokappaleita ei tapeta!

Tsukaharan näyttelyn jälkeen Sculptorissa aukesi ”Horrors of War – ja muita pyöriviä, hengittäviä, liikkuvia ja ihan paikallaan olevia installaatioita”. Sodan kauhut on myös näyttelyn avainteoksen nimi. Tekijä, Jukka Vikberg, on jo pitkään käsitellyt teoksissaan väkivaltaa, sodan traumaa ja vaikutusta lapseen.

"Suuri osa elämästäni on mennyt sotaa pohtiessa. Kun synnyin 1951, olivat isä ja äiti joitakin vuosia aiemmin palanneet sodasta. Tunnen sodan kauhut aika hyvin jo pienestä pitäen. Isäni oli käynyt armeijan juuri ennen sotaa ja joutui sitten kaikkiin kolmeen sotaan, eli vietti parhaat miehuusvuotensa sotahommissa. Kun hän tapasi naapurin miehiä ja tuttujaan, niin juttu kääntyi pian sotaan. Näitä juttuja sitten sain kuulla loputtomiin ensimmäisen vuosikymmeneni. Jälkeenpäin olen ajatellut, että tämä oli myös isäni terapia. Näin hän puhumalla selviytyi pahimmista traumoista ja kykeni elämään normaalia elämää", Vikberg kertoo.

"Erityisesti Vietnamin sota merkitsi käännekohtaa koko sukupolvellemme – yhtäkkiä ymmärsimme, ettei maailma ole sellainen kuin Valituissa paloissa kerrotaan. Sotia käydään, koska jotkut hyötyvät niistä suunnattomasti taloudellisesti."

”Metsän poika tahdon olla” -teoksessa pieni lapsi makaa sisävalaistun pleksialustan päällä. Alusta on tervettä vihreää metsää, pään alla pilvitaivas. Taustana on suuri seinämaalaus, jossa on näivettynyttä metsää ja kaatuneita puita. Poika hengittää ja valittaa.

"Teos ei varsinaisesti liity sotaan, vaan paremminkin luonnon teolliseen hyväksikäyttöön ja hävittämiseen. Maalaus seinällä on hakkuuaukea", Vikberg kertoo.

Hän kertoo taustastaan: "Olen aito 60-, 70-lukulainen ja osallistuin aktiivisesti rauhanmielenosoituksiin jo lukioajoista lähtien. Olen myös sivari, olin aktiivinen luontoharrastaja, lintumies, ja vetosin kieltäytymisessä vastustavani luontokappaleiden, siis myös ihmisen tappamista."

"Meidän sukupolvemme hävisi taistelun rauhan puolesta, vaikka emme olisi ikinä sitä silloin uskoneet. Olimme valtava maailmanlaajuinen rauhanliike. Vastustaja, sotateollisuus ja halu tappaa, oli kuitenkin vahvempi. Siviilielämässä olemme hyväksyneet väkivallankäytön täydellisen kieltämisen. Vastustamme myös sivistysmaissa kidutusta ja kuolemantuomiota. Olen sitä mieltä, että meidän on pyrittävä sodan ja kaiken siihen liittyvän kriminalisoimiseen, armeijat ja aseteollisuus erityisesti mukaanlukien", hän kertoo.

Vikberg näkee sodan sairautena, joka voi levitä kokonaisiin kansakuntiin. Pienet valtiot, kuten Suomi ja Ruotsi voisivat toimia toisin: "Me voisimme toimia rauhan terveyskeskuksina."

KIKKA RYTKÖNEN