Alla on Aseistakieltäytyjäliiton puheenvuoro Suomen ensimmäiseen kansalliseen ihmisoikeustoimintaohjelmaan liittyneessä kuulemistilaisuudessa, joka järjestettiin 12.10.2011.

Aseistakieltäytymiseen liittyvät ihmisoikeuskysymykset ovat olleet suomalaiselle päätöksentekokoneistolle aina vaikea asia – usein jopa aseistakieltäytymisen tunnustaminen ihmisoikeuksien piiriin kuuluvaksi asiaksi ylipäätään. Hyvän kuvan tästä antaa vaikkapa se, miten aihetta käsiteltiin vuonna 2009 hyväksytyssä ihmisoikeuspoliittisessa selonteossa: ei mitenkään. Kun edellinen eduskunta päätti vuonna 2007 hyväksyä nykyisen siviilipalveluslain, jossa ihmisoikeusnäkökohdat oli ainakin jossain määrin otettu huomioon siviilipalveluksen pituuden ja aseistakieltäytyjien sodanaikaisen aseman suhteen, oli tätä edeltänyt kymmenvuotinen, kolmessa eri hallituskokoonpanossa ja eduskunnassa käyty tulokseton poliittinen keskustelu. Näiden kymmenen vuoden aikana Suomen aseistakieltäytymislainsäädäntö sai osakseen voimakasta kritiikkiä mm.
Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitealta ja Euroopan neuvoston ihmisoikeuselimiltä.

Aseistakieltäytymiseen liittyviä ihmisoikeusongelmia ei ole nykyisenkään
siviilipalveluslain myötä ratkaistu. Siviilipalvelus on edelleen kestoltaan kaksinkertainen varusmiespalveluksen peruskestoon verrattuna. YK:n ihmisoikeuskomitean esille nostamaan yhdenvertaisuusongelmaa, joka syntyy asevelvollisuuspalveluksesta rauhan aikana vapautettujen Jehovan todistajien suosituimmuuskohtelusta pitkiin vapausrangaistuksiin tuomittaviin muihin vakaumuksellisiin totaalikieltäytyjiin verrattuna, ei ole yritettykään ratkaista komitean edellyttämällä tavalla: laajentamalla vapauttamismenettelyä koskemaan myös muita vakaumuksia. Marraskuun alussa 2011 voimaan astuva, myös totaalikieltäytyjiä koskeva laki valvontarangaistuksesta tuo parannuksen nykytilanteeseen mahdollistaessaan tuomioistuimille kotiarestirangaistusten tuomitsemisen vankeuden sijaan, muttei ratkaise totaalikieltäytymiseen liittyviä ihmisoikeusongelmia.

Aseistakieltäytyjäliitto toivoo, että Suomen ensimmäisen kansallisen ihmisoikeusohjelman myötä myös aseistakieltäytymiseen liittyvien ihmisoikeuskysymysten käsittely muuttuu aikaisempaa helpommaksi ja asiaperusteisemmaksi.

Aseistakieltäytymisen tunnustaminen ihmisoikeutena on edistynyt viime vuosina voimakkaasti kansainvälisissä ihmisoikeuselimissä. YK:n ihmisoikeuskomitea on antanut viime vuosina useita Korean tasavaltaa koskevia ratkaisuja, joissa aseistakieltäytymisoikeuden kieltäminen todetaan kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 18. artiklan rikkomiseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston heinäkuussa 2011 antama, Armeniaa koskevaa päätöslauselma tunnustaa aseistakieltäytymisen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklan turvaamaksi oikeudeksi. Aseistakieltäytymiseen liittyvän lainsäädännön ja käytäntöjen muuttaminen Suomen ihmisoikeusvelvoitteiden mukaiseksi antaisi Suomelle moraalisen uskottavuuden täyttää kansainvälistä vastuutaan toimimalla aseistakieltäytyjien ihmisoikeuksien edistämiseksi siellä, missä heidän ongelmansa ovat Suomeakin suurempia. Ajankohtaisen esimerkin muodostaa Egypti, jossa armeijan arvostelun johdosta kolmeksi vuodeksi vankeuteen tuomittu aseistakieltäytyjä Maikel Nabil Sanad on joutunut kamppailemaan perusoikeuksiensa puolesta nälkälakon avulla elokuun lopusta alkaen.


Aseistakieltäytyjäliitto ry