USA:lainen aseistakieltäytyjä Travis Bishop sai 14.8.2009 yhden vuoden vankeustuomion karkuruudesta. Reilua viikkoa aikaisemmin toiselle kieltäytyjälle, Victor Agostolle, langetettiin 30 päivän tuomio. Molempien puolesta voi lähettää presidentti Barack Obamalle osoitetun sähköpostivetoomuksen WRI:n sivustolta.
Travis Bishop oli palvellut USA:n armeijassa vuodesta 2004. Hän oli sijoitettuna Irakiin elokuusta 2006 lokakuuhun 2007. Hänen lakimiehensä mukaan hänen epäilyksensä sotatoimiin osallistumisen oikeellisuutta kohtaan olivat syntyneet jo silloin. Hän kuitenkin päätti kieltäytyä vasta helmikuussa 2009, kun hänen yksikkönsä määrättiin sijoitettavaksi Afganistaniin. Lähtöä edeltävänä aikana hänen uskonnollinen vakaumuksensa voimistui, minkä seurauksena hän totesi, ettei voi enää osallistua mihinkään sotaan.
"Aloin nähdä suuren eron, joka vallitsee uutisissa kerrotun ja Irakissa kokemamme todellisuuden välillä", Bishop kertoi, mutta lisäsi, että moraalilla ja uskonnolla on myös suuri merkitys kieltäytymispäätökseen.
Travis Bishop määrättiin Afganistaniin helmikuussa, mutta tuohon aikaan hän ei tiennyt tukiverkostojen olemassaolosta eikä ylipäätään siitä, että tilanteesta voisi olla joku ulospääsy. ”Ajattelin, että sotilaiden vastarinta on jotain menneisyyteen kuuluvaa, jota on tapahtunut Vietnamin aikoina", hän kertoi.
Lähtöpäivän lähestyessä hän tapasi muita sotilaita "Under the Hood" -nimisessä sotilaiden ”vastarintakahvilassa” Texasin Killeenissä.
"He kertoivat, että minulla on sekä vaihtoehto että tukea antava verkosto takanani," Bishop kertoi. "Kerroin heille ajatuksistani, ja he sanoivat että puhuin kuin aseistakieltäytyjä. He saattoivat minut yhteyteen (James) Branumin kanssa ja kuultuani häneltä mitä aseistakieltäytyminen on, tiesin etten voi mennä.”
Travis Bishop ryhtyi karkuriksi viikkoa ennen yksikkönsä lähtöä, koska hänellä ei ollut aikaa valmistella aseistakieltäytymishakemustaan. ”Karkurina ollessani valmistelin julkilausuman ja täytin aseistakieltäytymishakemukseni. Sitten palasin Fort Hoodiin Branumin kanssa ja jättäydyin kiinni. En missään vaiheessa aikonut pysyä karkurina. He pistivät minut huoneeseen varuskunnassa, määräsivät minut johonkin joukkueeseen ja käskivät ilmaantua töihin seuraavana päivänä. Eikä muuta. Aseistakieltäytymishakemuksen käsittelyprosessi käynnistyi, mutta samalla alkoi myös sotilasoikeusprosessi, ja silloin asiat muuttuivat hankalaksi”, hän kertoi.
Toinen USA:lainen sodanvastustaja, Victor Agosto, sai puolestaan 30 päivän vankeustuomion 5. elokuuta 2009.
Victor Agosto on hyvin epäsuositun ”hävikinesto”-toiminnan uhri ("hävikinesto" tarkoittaa sitä, että sotilaan palvelusaikaa voidaan pidentää yksipuolisella hallinnollisella päätöksellä ilman hänen omaa suostumustaan). Agoston sopimus sotilaana oli loppumassa kesäkuun lopussa. Hänelle ilmoitettiin, että hänet määrätään Afganistaniin, Huhtikuun lopussa Agosto ilmaisi paikallisten asukkaiden tuella julkisesti aikomuksensa kieltäytyä tottelemasta määräyksiä Afganistanissa, koska miehitys oli ”moraaliton ja epäoikeudenmukainen.”
Sen sijasta, että olisi mennyt maan alle ja yrittänyt vältellä armeijan rangaistusta, Agosto päätti pysyä Fort Hoodissa konkreettisena vertauskuvana vastarinnasta. Kieltäytyessään kaikista suoraan sotaa tukevista käskyistä hän huomasi joutuneensa tilanteeseen, jossa henkilökohtaisen kunnian ja arvokkuuden ylläpitäminen oli lähes mahdotonta.
Tunnin kestäneen kuulemisen jälkeen Ft. Hoodin sotilasoikeus päätti 5.8.2009 alentaa Agoston sotilasarvoltaan sotamieheksi ja tuomitsi hänet 30 päiväksi vankeuteen. Kuultuaan tuomiosta Agosto repi arvomerkkinsä univormustaan. Tuomion suorittamisen jälkeen Agosto vapautettaneen palveluksesta ”ei-kunniallisin” perustein.