Yongsuk Lee

Käsite "väkivallaton suora toiminta" ilmaantui korealaiseen yhteiskuntaan vasta hiljattain. Silti väkivallattomuudesta vallitsee monia väärinkäsityksiä ja monet ihmiset pitävät ajatusta suorasta toiminnasta protestoinnin muotona eriskummallisena. Konservatiivisten tiedotusvälineiden mielestä sillä oli paikkansa diktatuurin aikana, mutta demokratiassa se ei ole oikeutettua. Kuitenkin viime vuotisten, hallituksen päätöstä tuoda maahan USA:laista naudanlihaa vastustaneiden mielenosoitusten jälkeen väkivallattomuus tunnetaan paremmin korealaisessa yhteiskunnassa.

On useita monimutkaisia historiallisia syitä sille, miksi väkivallattomuuden konsepti on ollut vaikea hyväksyä korealaisessa yhteiskunnassa. Ennen kaikkea militarisoitu ja standardisoitu kulttuuri yhdistyneenä nationalismiin on vaikuttanut runsaasti ihmisten jokapäiväiseen elämään. Kokemukset elämästä kolonisoidussa maassa 1900-luvun alkupuolella ja sitä seuranneet kokemukset Korean sodasta ovat johtaneet siihen, että valtiosta on tullut täydellisen auktoriteetin omaava hallitseva elin, jota kansalaisyhteiskunta ei voi arvostella tai rajoittaa. Korealaisten keskuudessa suurin pelko - tämä on ollut seurausta halusta saada oma kansallisvaltio - on joutua uudelleen kolonisoiduksi sodan seurauksena. Ihmisten vihan ja pelon kohde on vaihtunut japanilaisesta imperialismista Pohjois-Koreaan. 'Korean tasavalta' esiintyy nyt vapaan demokratian puolustajana Pohjois-Koreaa vastaan.

Aina Japanin siirtomaavallan vastaisista protesteista Korean sotilasdiktatuurin vastaisiin mielenosoituksein asti 'vastaväkivalta' on nähty tärkeimmäksi protestoinnin muodoksi valtioauktoriteetin harrastamaa valtavaa väkivaltaa vastaan. Väkivallattomuuden on taas mielletty tarkoittavan sitä, että välttelee ottamasta kriittistä kantaa valtioauktoriteettiin tai jopa hyväksyy sen. 'Vastaväkivallan' oletettu välttämättömyys on saanut pontta siitä tosiasiasta, että Japanin vallan aikana jotkut porvarilliset nationalistiset ryhmät halusivat mieluummin kompromissia Japanin siirtomaavallan kanssa kuin sen haastamista, tai joidenkin "maltillisten" opportunismista, kun he halusivat pitäytyä siinä, että heidän mielenosoituksensa valtiota vastaan ovat aseettomia. Tätä sosiaalista ja historiallista taustaa vastaan on syntynyt väärinkäsitys, jonka mukaan väkivallattomuus on heikkoutta tai passiivisuutta.

Nämä väärinymmärrykset väkivallattomuudesta olivat seurausta siitä, ettei pohdittu ihmisten itsensä harjoittamaa väkivaltaa. Vaikka valtion väkivaltaa arvosteltiin, demokratian puolesta kampanjoineen liikkeen harjoittamat muut väkivallan muodot jätettiin huomiotta. Tyypillinen mielikuva demokratialiikkeestä olivat fyysisesti hyväkuntoiset miehet taistelemassa poliisia vastaan kaduilla. Liikkeessä esiintyneestä erilaisesta väkivallasta, joka itse asiassa vaaransi demokratian, ei haluttu puhuttavan, koska se olisi haitanneet suurempaa asiaa: valtion väkivallan vastustamista.

Menneisyydessä järjestettiin silti monenlaista väkivallatonta vastarintaa, esimerkkinä yliopisto-opiskelijoiden kieltäytyminen lähtemästä armeijan etulinjan joukkoihin 1980-luvulla tai joidenkin mielenosoituksia tukahduttamaan määrättyjen aktiivipalveluksessa olleiden sotilaiden ja mellakkapoliisien omantunnonjulistukset 1980- ja 1990-luvuilla. Vasta vuonna 2000 tuli mahdolliseksi keskustella väkivallattomuudesta johtavana periaatteena. Aseistakieltäytymisoikeuden puolesta toiminut liike avasi tietä avoimelle keskustelulle väkivallattomuudesta ja pasifismista. Ihmiset alkoivat ensimmäistä kertaa kyseenalaistaa asevoimien oikeutuksen eri tavoin ja tiedostaa, että jokaisella ihmisillä on oikeus vastustaa epäoikeudenmukaisia käskyjä ja määräyksiä omantunnon perusteilla. Monet asevelvollisuuden kohteeksi joutuvat nuoret alkoivat pohtia armeijan roolia ja merkitystä. Heidän joukossaan oli ihmisiä, jotka eivät voineet olla kuuntelematta omantuntonsa ääntä ja päättivät kieltäytyä sotilaspalveluksesta.

Aseistakieltäytyjäliikkeen synty oli tietysti vain yksi askel militarismin ja nationalismin vankan perustan murentamisessa. Silti Etelä-Korean yhteiskunta näyttää olevan entisellään, jos mittarina käytetään väkemmistöryhmien oikeuksien loukkauksia ja valtion auktoriteetti toimii köyhien oíkeuksia vastaan aikaisempaa hienostuneemmilla tavoilla. Kampanjaryhmät eivät myöskään päässeet eroon tavastaan käyttää fyysistä väkivaltaa mielenosoituksissa tai autoritaarisesta päätöksenteostaan. Kaikesta huolimatta pasifismiin yhdistyvän feminismin ja ekologian edistyessä panimme merkille joitakin hitaita, mutta myönteisiä muutoksia. Ihmiset tulivat tietoisiksi väkivallan ja demokratian tai sodan ja militarismin välisistä yhteyksistä. Nämä pienet mutta huomattavat muutokset ovat kylväneet ihmisiin syvää innostusta.

Tämän seurauksena on toteutettu melkoisen monenlaisia väkivallattomia aktioita. USA:n sotilastukikohtien vastaisten mielenosoitusten aikana monet aktivistit huomasivat, että mielenosoitusten ilmapiiri oli muuttunut. Väkivallaton suora toiminta sai lisää suosiota USA:laisen naudanlihan tuontia vastustaneissa kynttilämielenosoitukssa. Väkivallattomuus kuului kynttilämielenosoituksiin osallistuneiden ihmisten suosituimpiin iskulauseisiin. Niiden yhteydessä ihmiset saattoivat pitää hauskaa poliisin kustannuksella erilaisten luovuutta osoittavien tempausten avulla, mikä muodosti jyrkän vastakohdan poliisin harrastamalle uhkailulle ja pelottelulle. Samalla tavalla ihmiset ovat tulleet riippumattomammiksi konservatiivisista tiedotusvälineistä ja poliitikoista.

Silti väkivallaton suora toiminta kehittyy Koreassa yhä yrityksen ja erehdyksen kautta. Usein väkivallattomuus tulkitaan vain väkivallan vastaisuudeksi ja joskus se jää hallituksen ja konservatiivisten tiedotusvälineiden ansaan. Väkivallattoman suoran toiminnan vaatima ymmärryksen ja pohjatyön puute johtaa usein vaarallisiin tilanteisiin. Ja joskus väkivallattomuus hyväksytään vain toimintastrategiana. joka sallii yhä autoritaariset päätöksentekometodit, joita sovelletaan esimerkiksi määräämällä ihmiset osallistumaan johonkin tiettyyn väkivallattomaan tapahtumaan.

Korealaisessa yhteiskunnassa on alkanut muotoutua monia erilaisia mielipiteitä väkivallattomasta suorasta toiminnasta, eikä ole epäilystäkään etteivätkö kokeilut jatku. Joka tapauksessa jo nyt väkivallaton suora toiminta, mukaanlukien kampanjointi aseistakieltäytymisen puolesta, saa hitaasti ja jatkuvasti ihmisten sympatiaa, samoin kuin saavat käsitteet 'rauha' ja 'väkivallattomuus'. Omien kokemustensa perusteella väkivallattomiin protesteihin yhteiskunnallisia epäoikeudenmukaisuuksia vastaan sitoutuvien ihmisten määrä on kasvamassa.