On puhuttu paljon Obaman päätöksestä valita kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi yhteyksistään Chevroniin ja Boeingiin tunnettu merivoimien kenraali evp. James L Jones,  samoin kuin on puhuttu muista kiistaa aiheuttaneista “keskitien” nimityksistä, kuten  puolustusministeri Gatesin pysymisestä virassa. Haluan silti nostaa esiin joitakin esimerkkejä, jotka kertovat, että Obamalla on mahdollisuus olla sekä tri Jekyll että mr. Hyde. Niitä ovat seuraavat:

Levottomuus

Googleta seuraavat sanat: Obama, Defense Contractors. Löydät paljon viestejä, joissa esitetään kysymys: “Miten sijoituksilleni puolustusteollisuuteen käy Obaman aikana?” Löydät myös otsikoita, joissa arvellaan: “armeijatilausten toimittajat kukoistukseen Obaman aikana?" tai forbes.com -sivustolta löytyvän artikkelin kaltaisia analyysejä, jossa kerrotaan että “USA:n armeijatilausten toimittajat kukoistavat demokraattihallinnon aikana yhtä hyvin - ellei paremminkin - kuin republikaanien aikana, eikä... mikään viittaa siihen, että Barack Obaman valinta presidentiksi muodostaisi poikkeuksen.” Vaikka uutiset syksyltä 2008 ja sen jälkeen osoittavatkin, että sijoitusneuvojiin kannattaa suhtautua varauksellisesti, en ole erityisen ilahtunut siitä tosiasiasta, että he ovat halukkaita ostamaan armeijatilausten toimittajien osakkeita.

Turhautuminen

Taloudellinen kriisi. Sotilaallis-teollisen kompleksin lonkerot ulottuvat USA:n jokaiselle kulmalle. Miljoonien amerikkalaisten työpaikka on yhteydessä armeijan tilauksiin, ja varsin huomattava osa tästä työntekijäjoukosta on järjestäytynyt. Obaman yhteydet ammattiyhdistysliikkeeseen saattavat tukahduttaa pyrkimykset vähentää sotilasmenoja. Esimerkiksi koneenkäyttäjien ja ilmailuteollisuuden työntekijöiden ammattiliitto (IAM) on syvästi kiinnittynyt sotilaallis-teollis-parlamentaariseen kompleksiin ja jopa vaatinut puolustusteollisuuden infrastruktuurin vahvistamista. Älä ylläty, jos näet Boeingin ja General Dynamicsin kaltaisten firmojen nokkamiesten menevän näihin ammattiliittohin ja pistävän ne soittamaan presidentin toimistoon yhtiöiden puolesta.

Tämä on sekä siunaus että kirous. Viimeinkin meillä on presidentti (ja työministeri), joka kuuntelee aktiivisesti työväen vaatimuksia, mutta IAM:n kaltaiset järjestöt saattavat tahattomasti kahlehtia kansakunnan sotilaallis-teollis-parlamentaarisen kompleksin lonkeroihin. Sota-alan megafirmat eivät tunne omantunnonrajoituksia käyttää työntekijöitään, erityisesti ammattiyhdistysten jäseniä,  pelinappuloinaan saadakseen edustajansa Capitol Hillillä hyväksymään uusia tilauksia riippumatta siitä, tarvitaanko ja halutaanko niitä.

Esimerkiksi Boeing on jo käyttänyt tätä korttia KC-X -ilmatankkerin ja C-17 -kuljetuskoneen kohdalla. Voimme lukea myös tuoreesta newsdaily.com -sivuston raportista, että  “[Ilmailuteollisuuden yhdistys] -- jonka jäseniin kuuluvat Lockheed Martin Corp, Boeing, Northrop Grumman, General Dynamics ja Raytheon Co -- on jo alkanut nostatella esiin lukuja tarjoamistaan työpaikoista suojellakseen tuottosia aseohjelmia Obaman kaudella.”

Minun mielestäni tämä on vain poliittista kiristystä – ja jokainen armeijatilausten toimittaja on halukas vetämään tämän valttikortin häpeämättömästi hatusta. Ei ole hyväksyttävää, että rakennamme lisää sodankäynnin välineitä vain koska tarvitsemme työpaikkoja. Jos haluamme työpaikkoja, investoikaamme pääomaa kartuttaviin projekteihin, jotka virkistävät talouttamme riippumatta siitä, olemmeko sodassa vai emme.

Talouskriisi lykkää myös mahdollisuuksia loitontua asetuotannosta, sillä tällä hetkellä ei ole olemassa infrastruktuuria, jota tarvittaisiin asetehtaiden muuttamiseen siviilituotantoon. Taantuman aikana hallituksen täytyy käyttää rahaa tai ottaa riski ongelman pahenemisesta. Obaman on vaikea leikata rahoitusta ja työpaikkoja puolustussektorilta, ellei hänellä oli selkeitä ja välittömiä vaihtoehtoisia sijoituskohteita ja työllistymismahdollisuuksia.

Pessimismi

Obama on ollut jokseenkin epämääräinen armeijatilausten toimittajien roolista Irakin ja Afganistanin operaatioissa. Koko kampanjansa ajan hän varoi tarkasti kommentoimasta muuta kuin Irakin sotaa. Hänen ohjelmansa jättää lopulta Irakiin “jäännösjoukon” ja monet joukko-osastot siirretään Irakista Afganistaniin. Hän ei ole puhunut paljoa siitä, käytetäänkö jatkossakin Blackwaterin kaltaisia yksityisiä palkkasoturivoimia tai KBR:n ja Halliburtonin kaltaisten yritysten toimittamaa tukihenkilöstöä, vaikkakin on ilmoittanut, että tulee “määrittämään sopimushenkilöstölle laillisen aseman, mikä mahdollistaa syytteiden nostamisen yksityisten  mahdollisesti tekemistä väärinkäytöksistä.” Tämä on askel oikeaan suuntaan.

Huomion keskittyminen uudelleen Afganistaniin merkitsee jatkuvaa ja pysyvää tarvetta ampumatarvikkeille ja vieläkin intensiivisempää tarvetta täydennyksille, sillä maasto on osoittautunut siellä yhtä hirmuiseksi viholliseksi kuin Taleban. USA:n asevoimien tärkein ammustentuottaja Alliant Techsystems ja JDAM:ia, "älykkäitä pommeja", tuottava Boeing epäilemättä nuolevat huuliaan, kun edessä aukeaa näkymä seitsemästä lisävuodesta Afganistanissa.

Optimismi

Northrop Grumman (N-G) on varmaankin lukenut Boeingille suuntaamani artikkelin siitä, kuinka vihreä liiketoiminta voi johtaa taloudelliseen kestävyyteen. N-G kehotti hiljattain presidentiksi valittua Obamaa avaamaan armeijatilausten toimittajille mahdollisuuksia käyttää “valtavaa tietomääräänsä käytännöllisiin tarkoituksiin”, erityisesti kamppailuun ilmastonmuutosta vastaan.  Tämä tarkoittaa sitä, että ne haluavat tukea löytääkseen tapoja käyttää pitkään havittelemaansa “spillover-teknologiaa.” Ei kannata odottaa N-G:n vetäytyvän tulevaisuudessa odottavasta uudesta KC-X -ilmatankkeria koskevasta tilauskilpailusta Boeingia vastaan, mutta kun työnantajat ja investoijat huomaavat, että armeijatilausten ulkopuolellakin voi olla menestyksekkäitä ja elinkelpoisia yrityksiä, ne ovat valmiimpia ja halukkaampia luopumaan kokonaan niistä.

Northrop Grummanin julistuksen lisäksi hyvää lupaa myös se, että Obaman terveysministeriksi valitsemalla Tom Daschlella ja vallansiirtymää toteuttavan ryhmän jäsenellä John Podestalla on asema Amerikan edistyksen keskuksessa (CAP). Viime syksynä CAP teetti Massachusettsin yliopiston poliittisen taloustieteen tutkimusinstituutilla tukimuksen, joka osoitti viime kädessä, että voimakas investoiminen vihreään talouteen loisi työpaikkoja, vähentäisi riippuvuutta öljystä, ehkäisisi ilmastonmuutosta ja olisi tehokas taloudellinen piriste. Siispä saatetaan Tom ja John samalle puhelinlinjalle muutaman N-G:n hallituksen jäsenen kanssa ja katsotaan, mitä maagista voisikaan tapahtua!

Positiivisia mahdollisuuksia

Obaman skeptisyys ohjuspuolustusta, ydinaseita, avaruuden aseistamista ja tulevaisuuden asejärjestelmiä kohtaan. Näiden ohjelmien koko on yhteensä noin 37,7 miljardia dollaria vuodessa [lähteet: National Priorities Project, Economists for Peace and Security, and ArmsControlCenter.org], josta valtavat siivut menevät mm. Raytheonin, Boeingin ja Lockheed Martinin kaltaisille suurille armeijatilauspelureille. Näiden ohjelmien dramaattinen leikkaaminen merkitsisi systeemin avointa haastamista. Obaman menestys tai epäonnistuminen näiden ohjelmien vastustamisessa  on myös koe siitä, kuinka hän onnistuu leikkaamaan muista äärimmäisen tuhlaavista sotilasohjelmista.

Toivo

Sopimuskäytännön uudistaminen. Pyrkimyksenään sopimuskäytännön muuttaminen nykyistä läpinäkyvämmäksi, Obama on sanonut vaativansa “Pentagonia ja ulkoministeriötä kehittämään strategian, joka määrittää, milloin sopimusten tekeminen on järkevää sen sijasta, että hallinnollisia työpaikkoja luovutetaan jatkuvasti hyvät suhteet hallintoon omaaville yrityksille.”

Hän on myös luvannut kamppailla korruptiota ja kustannusten ylityksiä vastaan yhtenä keinonaan ohjelmat, joiden tarkoitus on lopettaa ilman kilpailua tehdyt tilaukset. Hänen hallintonsa tarkoitus on myös “lopettaa lisäbudjettien väärinkäyttö luomalla järjestely, jossa sotamäärärahoja valvotaan yhtä tarkasti kuin varsinaista budjettia.”

Näyttää myös siltä, että hän on valmis puhdistamaan sopimusjoukkojen pesän ja valtuuttaa “oikeusministeriön priorisoimaan syytetoimet, jotka rankaisevat korruptiosta, tuhlauksesta ja väärinkäytöksistä ja ehkäisevät niitä.” Nämä päämäärät ovat kunnianhimoisia ja oikeansuuntaisia. Meidän tulee seurata, kuinka hän kykenee niitä toteuttamaan ja muistuttaa häntä siitä, ettei näitä prioriteettejä voi sysätä sivuun – erityisesti jos hän haluaa ottaa kestävän talouden vakavasti.

Näitä näkökulmia puolesta ja vastaan pohdittaessa tulee selväksi, ettei Obama ole pikku orpotyttö Annie, joka pehmentää Amerikan jokaisen Daddy Warbuckin sydämen (amerikkalaisen sarjakuvan hahmoja - suom.). Silti hän ei ole myöskään Halliburtonia halaava Dick Cheney. Toivoni ja optimismini perustuu siihen tosiasiaan, että Obama, jälleen toivottavasti, on osoittanut halunsa nousta sotabisnestä vastaan. Aktivisteina me voimme - ja meidän täytyy - vedota hänen omiin sanoihinsa ajaessamme häntä toteuttamaan politiikkaa, joka päästää kerralla ilman pois sotabisneskuplasta. En saa käsitystä, että Obama rohkaisisi näitä liikeyrityksiä muuttumaan vieläkin pahemmiksi kuin ne nyt ovat, mutta sotabisnestä vastaan tulee käydä aggressiivisesti – enkä ole vielä varma, onko Obama se toimija, joka tämän tekee.

Kun tuleva presidentti käpertyy vaivattomiin "keskitien" asemiin monilla politiikan osa-alueilla, tulevaisuus näyttää epäselvältä - ja ajoittain masentavalta. Mutta joka kerta kun haluan raivostua hänelle, hän herättää uudelleen toivoni – jättäen minut lopulta turhauttavaan epätietoisuuteen.

Yksi asia on kuitenkin selvää: meidän työmme ei ole lopussa. Mikään ei muutu – eikä ole mitään mihin uskoa – ellemme itse muutosta toteuta.

Tekstin kirjoittanut Andy Heaslet on St Louisissa toimivan Peace Economy Projectin koordinaattori.