Sääntöjen uudistamista käsitellään liittokokouksessa 27.3.2010.
ASEISTAKIELTÄYTYJÄLIITTO RY:N SÄÄNNÖT
LIITON NIMI JA TOIMINTA
1§
Yhdistyksen nimi on Aseistakieltäytyjäliitto ry, ruotsin kielellä Vapenvägrarförbundet rf, saamen kielellä Vearjjuinbeahttaleaddjiid lihttu rs. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään liitoksi, kotipaikka on Helsinki ja toimialue koko maa.
2§
Liiton tarkoituksena on toimia antimilitaristisena rauhanjärjestönä kansainvälisen sodanvastustajien julistuksen pohjalta: ”Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan. Siksi olen päättänyt olla tukematta mitään sotaa ja kamppailla sotien kaikkien syiden poistamiseksi.” Se näkee sekä asevelvollisuuden että armeijalaitoksen tarpeettomana ja vahingollisena ja toimii niiden edustaman aseisiin perustuvan turvallisuusjattelun kumoamiseksi. Se edistää aseistakieltäytymistä kaikissa muodoissaan ja toimii aseistakieltäytyjien yhdenvertaisten oikeuksien toteutumisen puolesta. Se on osa kansainvälistä antimilitaristista liikettä ja toimii tavoitteidensa maailmanlaajuisen toteutumisen puolesta.
3§
Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto vetoaa erityisesti nuorisoon ja pyrkii yhteistyöhön erityisesti nuorison keskuudessa edustettuina olevien järjestöjen, ryhmien ja yhteisöjen kanssa. Se tekee yhteistyötä sen tavoitteet jakavien muissa maissa toimivien järjestöjen kanssa ja edistää suomalaisten osallistumista kansainväliseen sodanvastaiseen toimintaan.
Liitto harjoittaa julkaisu- ja tutkimustoimintaa, järjestää kokouksia, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, juhlia ja näyttelyjä sekä antaa neuvontaa ja oikeusapua aseistakieltäytyjille.
Toimintansa tukemiseksi liitto voi harjoittaa kustannustoimintaa, järjestää arpajaisia sekä myydä merkkejä ja muita vastaavia antimilitaristisen viestin sisältäviä tarvikkeita. Liitto voi omistaa kiinteää omaisuutta sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja.
JÄSENET
4§
Liittoon voivat kuulua varsinaisina jäseninä henkilöt, jotka ovat aseistakieltäytyjiä tai jotka muuten hyväksyvät sen sääntöjen 2§:ssä mainitut tavoitteet. Liittoon voidaan lisäksi hyväksyä tukijäseniksi yksittäisiä henkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä.
Liitto kantaa varsinaisilta ja tukijäseniltään jäsenmaksuja, joista päättää liiton kevät- tai syyskokous
Jäsenet hyväksyy hallitus. Liitto voi katsoa jäsenen eronneen liitosta, mikäli hän ei ole maksanut jäsenmaksua kahden peräkkäisen täyden kalenterivuoden aikana.
LIITON TOIMIELIMET
5§
Liiton toimielimiä ovat liiton kokous ja hallitus. Hallituksen toimikausi on liiton varsinaisten kokousten välinen aika siten, että puolet jäsenistä on erovuorossa kevätkokouksessa ja puolet syyskokouksessa.
Liiton kokouksissa ovat äänioikeutettuja liiton varsinaiset jäsenet.
6§
Liitto pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joissa äänioikeutettuja ovat liiton varsinaiset jäsenet. Kevätkokous pidetään maalis-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa hallituksen tarkemmin määräämänä aikana. Ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin vähintään kymmenesosa (1/10) liiton äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti hallitukselta vaatii. Kokous on tällöin pidettävä kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
Liiton kokoukset kutsuu koolle hallitus kirjeitse vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta.
Jokaisella äänioikeutetulla jäsenellä on yksi ääni. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalin arpa, muut asiat kokouksen puheenjohtajan mielipide. Hallituksen vaalin toimeenpanemisesta säädetään säännöissä erikseen.
7§
Kevätkokous
• kuulee hallituksen kertomuksen liiton toiminnasta edellisen kalenterivuoden aikana sekä tilintarkastajien kertomuksen toiminnasta kalenterivuoden aikana;
• vahvistaa tilinpäätöksen ja päättää vastuuvapauden myöntämisestä;
• valitsee erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle uudet jäsenet seuraavaksi toimikaudeksi;
sekä
• käsittelee muut hallituksen ja liiton jäsenten kokoukselle esittämät asiat.
Syyskokous
• vahvistaa liiton toimintasuunnitelman ja talousarvion seuraavaksi kalenterivuodeksi;
• valitsee erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle uudet jäsenet seuraavaksi toimikaudeksi;
• valitsee kaksi tilintarkastajaa ja heille henkilökohtaiset varamiehet seuraavaksi kalenterivuodeksi; sekä
• käsittelee muut hallituksen ja liiton jäsenten kokoukselle esittämät asiat.
Liiton jäsenillä on oikeus esittää asioita liiton kokouksen käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti liiton hallitukselle vähintään kymmenen (10) päivää ennen kokousta. Kokouksen aikana voidaan ottaa käsiteltäväksi muitakin asioita, mikäli kokous kahden kolmasosan (2/3) enemmistöllä niin päättää. Yhdistyslain 23 ja 24 §:ssä mainittuja asioita koskevat esitykset on tehtävä vähintään kuukautta ennen kokousta, eikä niitä voida käsitellä, ellei asiasta ole mainintaa kokouskutsussa.
Liiton kokouksen pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa henkilöä.
8§
Hallituksen jäseniä valittaessa käytetään suhteellista vaalia ehdokaslistoja käyttämättä siten, että vaalissa jokainen annettu ääni jaetaan vaalilippuun merkittyjen ehdokkaiden kesken ensimmäisenä olevan ehdokkaan saadessa yhden äänen, toisena olevan puoli ääntä, kolmantena olevan yhden kolmasosa ääntä ja niin edelleen ja valituksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden saamien äänien mukaisessa järjestyksessä.
9§
Liiton hallitukseen kuuluu kaksitoista (12) jäsentä, joista puolet on erovuorossa kevätkokouksessa ja puolet syyskokouksessa. Hallitus valitsee keskuudestaan kunkin liiton varsinaisen kokouksen jälkeen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin.
Hallituksen tehtävänä on
• panna toimeen liiton kokousten päätökset;
• hoitaa liiton taloutta;
• pitää jäsenluetteloa:
• ottaa ja erottaa liiton toimihenkilöt ja määrätä heidän palvelussuhteensa ehdoista;
sekä
• kutsua koolle liiton kokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat.
10§
Hallituksen kokouksen kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallituksen jäsenille vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Hallitus on kutsuttava koolle vähintään kahden (2) jäsenen niin vaatiessa kirjallisesti esittämäänsä asiaa varten.
Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja kolme (3) jäsentä.
Yhdistyksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalin arpa, muut asiat puheenjohtajan mielipide.
MUITA MÄÄRÄYKSIÄ
11§
Liiton nimen kirjoittavat puheenjohtaja yksin sekä varapuheenjohtaja ja sihteeri kaksi yhdessä. Hallitus voi määrätä muun henkilön kirjoittamaan liiton nimen yksin.
12§
Liiton tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös, toimintakertomus ja hallituksen kokousten pöytäkirjat on esitettävä tilintarkastajille vähintään kolme (3) viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastuskertomus on luovutettava yhteisön tai säätiön hallitukselle tai vastaavalle toimielimelle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös on esitettävä vahvistettavaksi.
13§
Liiton sääntöjä voidaan muuttaa kokouksessa kolmen neljänneksen (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.
14§
Päätös liiton purkamisesta on tehtävä kahdessa (2) peräkkäisessä liiton kokouksessa kahden kolmanneksen (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.
Liiton purkautuessa päättää asiasta päätöksen tekevä jälkimmäinen kokous, miten jäljellä olevat varat on käytettävä liiton tarkoitusperien edistämiseksi. Liiton tullessa lakkautetuksi luovutetaan varat War Resisters´ International -järjestölle käytettäväksi rauhantyöhön.