Armeija pidätti 22.10.2009 ensimmiset kaksi shministimien (viimeisen vuoden lukiolaisten) kieltätymiskirjeen 2009-10 allekirjoittajaa. Voit lähettää puolustusministeri Ehud Barakille osoitetun vastalauseviestin WRI:n sivustolta. Lisäksi voit allekirjoittaa tämän vuoden shministimien tukivetoomuksen täällä.
Efi Brenner ja Or Ben-David menivät Tel-Hashomerin värväyskeskukseen ja kieltäytyivät värväytymästä. Efi Brenner toimitettiin vankilaan saman tien, kun taas Or Ben-Davidille kerrottiin, että naisten sotilasvankila on täynnä, eikä häntä näin ollen vielä tuomittu. Hänen on palattava värväyskeskukseen 23. lokakuuta ja vietettävä siellä viikonloppu. Sen jälkeen hänet luultavasti toimitetaan vankilaan sunnuntaina.

Efi Brennerin ensimmäinen tuomio on kestoltaan kymmenen päivää, ja uusia on luvassa. Hän suorittaa sen sotilasvankila no 6:ssa Atlitin lähellä. Shiministim-kirjeen julkaisemisen aiheuttaman mediahuomion seurauksena Efi Brennerin isä ajoi hänet pois kotoa ja hän vietti viimeiset päivät ennen vangitsemistaan ystävänsä luona. Vankilassa hänet on jo siirretty eristysosastolle, koska kieltäytyi pukeutumasta sotilasvaatteisiin. Lisäksi vankilaviranomaiset päättivät vastoin kaikkia säännöksiä, ettei hän saa ottaa kirjoja mukaansa vankilaan.
Efi Brenner oli valmistellut seuraavan julkilausuman ennen vankeuteen astumistaan:
"Vastustan sortoa, yhtä hyvin jos sitä toteuttaa armeijan kaltainen hierarkinen organisaatio tai jos ihmiset toteuttavat sitä eläimiä kohtaan. Israelin hallitus ja armeija ovat toteuttaneet miehitys- ja sortopolitiikkaa palestiinalaisia kohtaan vuodesta 1948 alkaen. Se alkoi palestiinalaisten karkoittamisella kodeistaan vuonna 1948 ja jatkui palestiinalaisiin kohdistuvalla sotilaallisella sortovallalla, ihmisten liikkumisvapauden rajoituksilla, kun teitä saavat käyttää vain israelilaiset, hallinnollisilla pidätyksillä, kotien tuhoamisella, maan varastamisella jne. Meidän tulee toimia rauhanomaisin tavoin ja kieltäytyä osallistumasta armeijan tekemiin rikoksiin. Se on todellinen velvollisuutemme. Kaikki yllä mainittu on vastoin vapauden ja oikeudenmukaisuuden perusarvoja, joihin uskon ja joiden puolesta kamppailen. Näin ollen kieltäydyn värväytymästä Israelin armeijaan, kuten kieltäytyisin astumasta minkään sotavoiman palvelukseen."
Efi Brenner vapautuu vankilasta 30. lokakuuta, mutta hänet vangittaneen uudestaan pian sen jälkeen.
Viimeisen vuoden lukiolaisten kieltäytymiskirjeillä on Israelissa pitkät perinteet. Edellinen julkaistiin viime vuonna, ja siitä löytyy lisätietoja AKL:n sivustolta.
Efi Brennerille voi lähettää tukipostia:
Efi Brenner (Military ID 203258272)
Military Prison No 6
Military Postal Code 01860, IDF
Israel
Fax: +972-4-9540580
Tukikirjeet toivotaan lähetettävän myös sähköpostilla osoitteeseen shministim10(at)gmail.com, koska armeija ei välttämättä toimita niitä vangitulle.