Konfliktit

Jan Öberg: Libya – mitä olisi pitänyt tehdä?

2.9.2011

Jan Oberg, kunniatohtori, rauhantutkija

TFF:n johtaja, The Transnational Foundation in Sweden

Käsikirjoitus valmistui 15. elokuuta, ts. muutamaa päivää ennen kuin Libyan kapinalliset etenivät Tripoliin.

Osa I - Prologi: mitä meidän olisi pitänyt oppia tähän mennessä

Libyan sodasta

Aseistakieltäytyjäliitto ilmaisee tukensa Lähi-idän kansannousuille niiden tavoitellessa nykyistä demokraattisempia, humaanimpia ja ihmisoikeuksia kunnioittavampia yhteiskuntia. Tällaisten arvojen edistäminen sotilaallisilla interventioilla on kuitenkin aikaisemmin osoittautunut lukuisia kertoja (ex-Jugoslavia, Afganistan, Irak) erittäin ongelmalliseksi projektiksi, eikä tilanne kovin lupaavalta näytä nytkään.

Interventio Libyaan: onko se todella ainoa vaihtoehto?

Stephen Zunes, 28.3.2011

Yhdysvaltain ja sen läntisten liittolaisten päätös tehdä sotilaallinen interventio Muammar Gaddafin johtamaa Libyan hallitusta vastaan on ehkä ehkäissyt verilöylyn, mutta voi maksaa vielä enemmän ihmishenkiä. Lisäksi se saattaa heikentää ilmiömäisiä, valtaosin väkivallattomia demokratialiikkeitä, jotka ovat pyyhkäisseet yli arabimaailman viime kuukausien aikana. Mikäli Libyan kansannousu olisi pysynyt alkuvaiheidensa tavoin väkivallattomana, käsillä ei nyt luultavasti olisi konfliktin aiheuttamaa veristä umpikujaa ja muita vaaroja.

Afganistanin sodan vastainen verkosto tuomitsee lisäjoukkojen lähettämisen Afganistaniin

tiedotusvälineille 22.1.2010 klo 15.15


Valtioneuvoston päätös lisätä suomalaisten sotilaiden määrää Afganistanissa on surullista jatkoa Suomen ja muiden länsimaiden Afganistan-politiikan virheiden sarjalle.

Yhdistele sisältöä