Uusi laki on nyt valiokuntakäsittelyn ja äänestysten jälkeen tullut hyväksytyksi eduskunnassa (käsittelytiedot) ja astunut voimaan 1.1.2008. Kokonaisuutena uusi laki on kompromissi, jossa puututaan useimpiin edellisen lain ongelmiin, mutta korjaukset jäävät järjestään puolitiehen, kuten AKL:n lehdistötiedotteessa 4.12. kuvaillaan. Nämäkin korjaukset ovat toki enemmän kuin mihin kolme aiempaa eduskuntaa ja hallitusta ovat olleet valmiita.
Uusi sivarilaki on lähes kauttaaltaan hallituksen esityksen mukainen – ei huonompi eikä parempi. AKL:n kannanotto hallituksen esityksen (siistimpi pdf) "isoihin kysymyksiin" on täällä. Tässä alla on vähän yksityiskohtaisemmin tietoa uuden lain keskeisestä sisällöstä.
Alla mainittu kritiikki on annettu edellisen, vuoden 2007 loppuun voimassa olleen siviilipalveluslain aikana. Tämän linkin takana on arvioitu, kuinka arvostelun kohteena olleita asioita on onnistuttu korjaamaan nykyisessä laissa.
Monet kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat kiinnittäneet viime vuosina huomioita siihen, kuinka Suomen valtio syrjii aseistakieltäytyjiä lainsäädännössään.
Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea antoi 4.11.2004 Suomelle lausunnon kansalais- ja poliittisten oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Ihmisoikeuskomitean tehtävä on valvoa Suomea sitovan YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen toteutumista.
Suurin osa totaalikieltäytyjistä tuomitaan nykyään valvontarangaistukseen. Kuitenkin joillekin on langetettu edelleen myös vankeustuomioita joko tuomion pituuden tai tuomittavan oman tahdon johdosta. Tällä hetkellä vankilassa istuvat ainakin:
Jaakko Jekunen
(4.12.2012-5.6.2013)
Suomenlinnan vankila
Suomenlinna C 86
00190 Helsinki
Aseistakieltäytyjäliitto toteuttaa parhaillaan kampanjaa siviilipalvelusmiesten ja muiden aseistakieltäytyjien työelämässä ja muualla yhteiskunnassa kohtaamaa syrjintää vastaan. Syrjintää saattavat olla esim. seuraavat tapaukset:
"Väkivalta ei maailmaa hallitse, sillä kansakunnan väkevyys ei ole sotakuntoisten miesten luvussa, vaan sen isänmaallisuudessa, tavoissa ja sivistyksessä, kansallishengessä."
J.V. Snellman