Kaikki suomalaiset vapautettu eilen illalla

Lehdistötiedote 2.10.2007 klo 15.00 


Faslanessa pidätettiin 188 ihmistä

Faslanen ydinasetukikohdan blokkauksessa pidättiin eilen ja tänään yhteensä 188 ihmistä. Kaikki 15 pidätettyä suomalaista päästettiin vapaaksi jo eilen illalla. Vuoden ajan kestäneen Faslane 365 -kampanjan aikana poliisi pidätti yli tuhat kansalaistottelemattomuuteen osallistunutta, mutta vain noin 50 tapauksessa on nostettu syyte.

Sekä maanantaina järjestetty suuri blokkaus että kampanja kokonaisuudessaan ovat osoittautuneet menestyksekkäiksi. Vaikka Britannian hallitus päättikin keväällä uusia maan ydinasejärjestelmän, Skotlannissa ydinaseiden vastustus on laajaa ja kampanja on herättänyt siellä laajaa huomiota. Skotlannin parlamentti on hyväksynyt ydinaseiden uudistamista vastustavan päätöslauselman ja sen jäseniä on osallistunut Faslane 365 -kampanjan yhteydessä järjestettyihin blokkauksiin, myös eilen.

Kansalaistottelemattomuustapahtumat Faslanessa tulevat jatkumaan myös nyt päättyneen kampanjan jälkeen, samoin jatkunee suomalaisten rauhanaktivistien osallistuminen niihin.

– Eiliseen tapahtumaan osallistuneita suomalaisia tavoittaa numerosta: +44-77-65 821 777