Lehdistötiedote 1.10.2007 klo 20.00
Päivän mittainen Faslanen ydinasetukikohdan saarto Skotlannissa on päättynyt. Tapahtuman yhteydessä pidätettiin noin 170 ihmistä, jotka olivat osallistuneet tukikohdan porttien tukkimiseen. Pidätettyjen joukossa on 15 suomalaista ja 8 ruotsalaista rauhanaktivistia. Heidän odotetaan pääsevän vapaaksi joko myöhemmin tänä iltana tai huomenna. Tapahtuma sujui täysin rauhanomaisesti, ja paikan päällä olleet suomalaiset kertovat blokkausta purkaneen poliisin toimineen hyvin asiallisesti. Pohjoismaalaisten ja brittien lisäksi tapahtumaan osallistui ihmisiä Belgiasta, Ranskasta ja Japanista. Tokiossa järjestettiin maanantaina myös tukimielenosoitus.
Maanantainen blokkaus huipensi vuoden jatkuneen Faslane 365 -kampanjan, jonka yhteydessä eri ryhmät ovat tukkineet Britannian Trident-ydinsukellusvenelaivaston kotisatamana toimivaan tukikohtaan johtavat tiet lähes 200 päivänä vuoden aikana. Kampanja vaatii Britanniaa luopumaan ydinaseistaan. Asia on erittäin ajankohtainen, sillä viime keväänä Britannian parlamentti päätti nykyisten Tridentien korvaamisesta uudella ydinasejärjestelmällä, joka otettaisiin käyttöön 2020-luvulla. Vaikutuksiltaan puolen vuosisadan päähän ulottuvan päätöksen kustannuksiksi on arvioitu jopa 70 miljardia euroa.
Päätös on herättänyt laajaa vastustusta Skotlannissa, sillä mielipidetiedustelujen mukaan noin kolme neljäsosaa skotlantilaisista haluaa päästä eroon ydinaseista ja Skotlannin parlamentti hyväksyi aikaisemmin tänä vuonna päätöslauselman, jossa vaaditaan Britanniaa olemaan kehittämättä uutta ydinasejärjestelmää Tridentien tilalle. Maanantaina pidätettyjen joukossa on myös kahdeksan Skotlannin parlamentin jäsentä. Edustettuna oli ainakin Skotlannin itsenäisyyttä kannattava kansallispuolue, joka on tällä hetkellä Skotlannin parlamentin suurin puolue.
– Tapahtumaan osallistuneita suomalaisia tavoittaa seuraavista numeroista:
Juha Heikkilä, 040-828 8182
+44-77-65 821 777.