Blokkauksen tarkoituksena oli keskeyttää "Clyde" -ydinsukellusvenetukikohdan toiminta päivän ajaksi. Minua tapahtuma kiinnosti erityisesti siksi, että niissa tottelemattomaan suoraan toimintaan osallistuvien henkilöiden kirjo on ollut erityisen laaja. Pidätettyjen joukossa on ollut niin naapurin mummoja, pappeja, poliitikkoja kuin "aktivistejakin", mitä ikinä tuo sana tarkoittaakaan.

Saavuin Faslanen lähelle Glasgow:hun jo hyvissä ajoin For Mother Earthin bussilla Belgiasta. Suomesta paikalle tuli AKL:n bussi. Aikaa jäi Glasgow:ssa kiertelyyn (ja lenttarien jakoon), ihmisiin tutustumiseen ja erilaisiin työpajoihin osallistumiseen.

Työpajoja oli monenlaisia: väkivallattomuutta, konsensuspäätöksentekoa, lukittautumista, lakiasioita, verkostoitumista ja tulevaisuuden suunnittelua, eri maiden kampanjoiden esittelyjä (mm. Saksan ydinvoima ja Suomen aseistakieltäytyminen), ydinaseriisunnan historiaa, sirkustemppuja, sapluunaspreijausta... Viimeksimainittu ja erään kokeneen aktivistin järjestämä spontaani aidanleikkaustyöpaja olivat ehkä kaikkein siisteimmät.

Ennen blokkausta osallistujat järjestäytyivät pieniin (4-10 hlöä) ystäväryhmiin (affinity groups), joista on monenlaista hyötyä. Suuressa aktiossa eksyy helposti kavereista ja kaikki muuttuu kaaokseksi. Ystäväryhmien tarkoitus on pyrkiä välttämään tätä. Ryhmän jäsenet tietävät, mitä toisille tapahtuu. Ryhmien avulla jokainen löytää myös "oman paikkansa", ihmisiä, jotka ovat lähteneet aktioon samansuuntaisin tavoittein ja keinoin.

Itselleni valitsin kaksoisroolin: alkupäivästä näppäilin kuvia ja iltapäivästä osallistuin suoraan toimintaan. (Minun ja muiden ottamia kuvia löytyy osoitteesta http://fme.sincerethought.org/gallery/album57)

Tiistai alkoi aikaisin, sillä bussi varastolta Faslaneen lähti 5.30. Blokkeja järjestettiin sekä eteläiselle että pohjoiselle portille. Itse päätin hengailla pohjoisportilla. Tunnelma oli mainio. Useat pienet ryhmät tehostivat blokkausta lukitsemalla kätensa yhteen. Erilaisia performansseja oli useampia, ja sambaryhmä säesti.

Sosialistipuolueen ja vihreiden aktiivit kalastelivat ääniä ja muutamat anarkistit kehottivat äänestämään jaloillaan.

Poliisin toiminta oli hillittyä. Alkuun he tyytyivät seuraamaan sivummalta. Jonkin ajan kuluttua alkoi blokkauksen purkaminen. Aluksi pyydettiin poistumaan muutamaan otteeseen. Sitten blokkaaja pidätettiin ja joko talutettiin tai kannettiin poliisilaitokselle kuljetettavaksi. Lukittautuneiden kohdalla puolustusministeriön erikoispoliisit joutuivat tulemaan avuksi leikkauslaitteineen. Pidätetyt aktivistit saivat väkijoukolta suuret suosionosoitukset.

Toimitettuani kuvat nettiin rauhanleirillä sijainneella Indymedia-toimistolla oli aika siirtyä toiseen rooliin. Ensin tankkaus herkullisella vegaanipurilaisella, sitten leikkureiden öljyäminen, suunnitelmien läpikäynti ja hieman aidanleikkuuharjoitusta. Sitten matkaan.

Päätimme kolmihenkisen asetarkastusryhmämme kanssa pyrkiä tukikohtaan sen pohjoispuolelta. Ensin leikkasimme verkkoaitaan aukon, josta pääsimme varsinaisen tukikohdan ulkopuolella olevaan metsikköön. Sitten hiiviskelimme pantterimaisesti varsinaisen aidan läheisyyteen. Todettuamme vartijoiden poissaolon syöksyimme metsästä aidalle ja aloimme leikata. Olimme jatkuvasti valvontakameran tähtäimessä. Ensimmäisen aidan jälkeen vastassamme oli vielä kuusi rullallista nato-piikkilanka-aitaa. Siinä piikkien tilalla on hieman parranajokapistuksia muistuttavia teriä. Ahkeroituamme viitisen minuuttia pääsimme sisään tukikohtaan. Vaikka kyseessä olikin ennalta ilmoitettu toimintapäivä ja tukikohdassa ydinaseita, ei kameroita ilmeisesti tarkkailtu erityisen valppaasti.

Lähdimme kävelemään kohti ydinsukellusveneiden laituria. Ohitimme muutamia varastorakennuksia ja helikopterin laskeutumispaikan. Katselimme poliisivenettä ja mietimme, olivatko he nähneet meidät ja pitivätko he meitä epäilyttävinä. Myös tukikohdan sisällä kameroita oli joka paikassa. Meidän ja ydinsukellusveneiden välissä oli vielä yksi aita, ja päätimme pyrkiä vielä siitäkin läpi. Emme kuitenkaan päässet sinne asti ennen hälytystä. Kameroiden, venepoliisien tai kännyköillä soitettujen puheluiden seurauksena sireenit alkoivat soida ja joka puolella olevista kaiuttimista kuului toistuvasti: "Bandits in the base, bandits in the base".

Ehkä minuutin kuluttua luoksemme kurvasi poliisiauto. He eivät olleet kiinnostuneita liittymään mukaan asetarkastukseemme ja mahdolliseen aseriisuntaan. Ydinaseethan ovat paitsi uhka olemassaolollemme, myös laittomia kansainvälisen lain mukaan.

Poliisit eivät kuitenkaan vakuuttuneet vaan pidättivät meidät ja alkoivat kysellä kaikenlaista. Vastailimme "No comments" lukuunottamatta nimen, syntymäajan ja osoitteen kertomista. No, hieman moraalispoliittista läppää ydinaseista tuli myös heitettyä.

Myöhemmin kuulin, että ajoituksemme oli ollut täydellinen. Pohjoisportin blokkaus oli juuri saatu purettua ja ensimmäiset ajoneuvot olivat alkaneet päästä tukikohtaan, kun laukaisimme hälytyksen. Sen seurauksena portit pistettiin kiinni ja liikenne tukikohtaan ja sieltä pois keskeytettiin tunniksi pariksi.

Meidät vietiin tukikohdan sisällä olevalle poliisiasemalle. Siellä suoritettiin ruumiintarkastus (skotlantilaisen häveliään varovaisesti), otettiin valokuvat, sormenjäljet, dna-näytteet (friikkiä!!!) sekä kyseltiin taas lisää, tällä kertaa nauhurin kera. Juuri, kun minulta oltiin ottamassa sormenjälkiä, kuulin sireenin äänen. Hymy levisi huulilleni: "Bandits in the base" taas! Pollarit näyttivät hapanta naamaa.

Vain pari poliisia vittuili, muiden kanssa kävin aika mielenkiintoisia keskusteluja. Rikottuani jään erään miespoliisin kanssa keskustelulla Glasgow Rangersin suomalaispalloilijoista oli jännä kuulla, kuinka hän on joutunut paiskimaan ylitöitä sodan alkamisen jälkeen. Hän kysyi, mitä mieltä olen sodasta, ja sanoi tietyllä tavalla ymmärtävänsä nakökantani.

Sellissä kulutin aikaani joogaten, nukkuen, laulaen ja tanssien sekä lukien (meidän annettiin ottaa luettavaa selliin, ainoastaan Trident Ploughsharesin opasta ei annettu). Lueskelin lähinnä Deleuzen ja Quattarin tekstiä sotakoneesta. En kyllä ihan kaikkea ymmärtänyt, mutta on aika coolia voida sanoa lukeneensa Deleuzen ja Quattarin tekstiä sotakoneesta ydinasetukikohdan putkassa!

Yhdentoista aikaan illalla meidät siirrettiin toiselle poliisiasemalle. Siellä oli itse asiassa aika jees oltavat: lämmintä, patja ja lakanat. Naapurisellissä tosin joku piti kovaa meteliä, mitä poliisit pahoittelivat. Aamulla sellin vaihto samaan koppiin ryhmämme toisen jäsenen kanssa. Joukkoon liittyi vielä eräs ruotsalainen aktivisti, joka kertoi aiheuttaneensa vielä kolmannen hälytyksen suomalaistoverinsa kanssa. Sellin seinään ilmestyi erilaisia kuvioita ja kirjoituksia: rauhanmerkki, sydän, ympyroity A; "anti- nuke boyz in da house", "go for global disarmament, pique-niques and giant orgasms"!

Päivällä meidät vietiin oikeuteen. Ennen sitä saimme tavata lakiavustajamme, Trident Ploughsharesin lakinaisen. Oikeudessa totesimme syyttömyytemme ja saimme oikeudenkäyntiajan elokuuksi. Mikäli päätän oikeuteen mennä, sattuu se sopivasti samaan aikaan TP:n syysleirin kanssa.

Vaikka aionkin jatkossa suunnata energiaani enemmän hyvien juttujen kehittämiseen kuin paskojen vastustamiseen, niin silti tempauksesta jäi huippu fiilis. Jos jotain maailmassa tulee vastustaa niin sotaa ja ydinaseita, ja väkivallaton suora toiminta osoittautui jälleen kerran toimivaksi ratkaisuksi.

Tony Blairin ja kumppaneiden sotarikoksia ei ole vielä otettu tutkintaan. Turha lienee odottaakaan, että nykyinen oikeusjärjestelmä ottaisi. On siis jatkettava itseorganisoitunutta toimintaa oikeudenmukaisen ja ekologisen maailman puolesta.