"Viime vuonna lähdettiin intistä useammankin henkilön voimin sivariin, ja prosessi vaikutti hyvinkin painostavalta.

Kaikenkaikkiaan sivariin lähtöä jouduimme puimaan mm. kuraattorin, kahden yliluutnantin, kahden luutnantin, yhden majurin, kahden kersantin sekä prikaatin komentajan kanssa.

Keskustelut vaihtelivat tyyliltään laidasta laitaan, osan ollessa hyvinkin painostavia/hyökkääviä joissa toistettiin kuinka paljon sivari vaikeuttaa työpaikan saantia ja kuinka nyt petämme palvelustoverimme ja kouluttajamme ja kuinka nyt menee kaikki asiat metsään kun lähdemme, ja osan ollessa sellaisia "hyvä kaveri" keskusteluja joissa tarjottiin 180vrk lykkäystä tai "toimenpiteitä mahdollisien epäkohtien selvittämiseen yksikössä" joilla nähdäkseni pyrittiin vain kaivelemaan josko lähdön syy olisikin jokin muu kuin henkilökohtainen vakaumus tms.

Tämän lisäksi eräs kersantti ilmoitti kovaan ääneen "SIVARIT TÄNNE" kutsuessaan meidät sisälle yhteen lukuisista "haastatteluista" ison varusmiesjoukon lähistöllä hyvinkin ennalta arvattavin seuraksin.

Kaiken tämän jälkeen kesti vielä 5 päivää ennenkuin lähtö onnistui, vääpelillä oli "kiireitä" eikä "ehtinyt" järjestää varusteiden palautusta yms. ja kävimme yksillä viikonloppulomillakin siinä välissä.

Monille varusmiehille joille korkeampiarvoiset henkilöt ovat auktoriteettejä, ei sivariin lähtö ainakaan vastaavissa olosihteissa kovin helposti onnistuisi.

* * * * * * * *

"Tämä siis tapahtui 2002 vuoden kesällä (tästä johtuen kaikki yksityiskohdat ja sotilasarvot ei näin äkkiseltään kovin tarkkoja ole). Olin Säkylässä Porin prikaatissa xxxkomppaniassa ensimmäistä viikkoa. Maanantaina astuin palvelukseen ja saman viikon keskiviikkona totesin, että siviilipalvelus olisi kohdallani se oikeampi paikka. Ilmoitin asiasta alikersantilleni ja hän hoitikin minulle tarvittavat paperit täytettäväksi samantein. Siihen toiminta sitten tyssäsikin. Torstaiaamu koitti eikä asia ollut edennyt minnekkään. Tiedustelin alikersantiltani tilannetta ja hän lähti asiaa kyselemään ilman tuloksia. Perjantai aamupäivänä asia sitten etenikin kun olin jälleen aamusti kysynyt alikersantiltani asiaa.

Ensimmäisenä minut komennettiin muistaakseni komppanian kapteenin juttusille. Hän kyseli melko tiukkaan sävyyn miksi haluan sivariin ja että tiesinhän, että sivari on pitkähiuksisille pilveä polttaville kitaraa rämpyttäville hipeille. Kyllä, juurikin näin hän asian minulle ilmaisi. Pidin pääni ja vastailin asiallisesti kysymyksiin, jonka jälkeen minut passitettiin tupaamme odottelemaan. Jonkin ajan kuluttua minua oltiinkin sitten komentamassa esikuntaan majurin (everstin?) juttusille. Hänen esitti muutaman kysymyksen hyvin asialliseen ja ystävälliseen sävyyn. Tilanne kuitenkin muodostui melko painostavaksi jo pelkästään sen vuoksi, että vajaan viikon ollut alokas joutui kahden kesken huoneeseen suhteellisen korkeassa asemassa olevan upseerin kanssa. Tämän tilanteen jälkeen pääsinkin jälleen tupaamme odottelemaan.

Jälleen jonkin ajan kuluttua minut sitten kutsuttiin komppanian luutnantin juttusille ja hänellä olikin kädessään paperit, joilla minut vapautettaisiin armeijasta sivariin. Hän kyseli kenen juttusilla olen käynyt ja kun mainitsin missä olen käynyt, niin hän tarttui vielä puhelimeen ja soitti kuraattorille ja tiedusteli pitäisikö minun käydä vielä juttelemassa hänen kanssaan. Kuraattorilla onneksi oli järkeä päässä ja sanoi ettei tarvitse kun kerran paperit on jo käytännössä tehty. Perjantaina pääsin kello kahden tienoilla kävelemään porteista ulos.

Näin lyhykäisyydessään vietin siis pari päivää odotellen että minut saataisiin sivariin. Näistä parista päivästä viimeisenä minua juoksutettiin 2-3 tuntia eriarvoisten upseerien juttusilla ja pidettiin tuvassa odottelemassa. Näin välitöntä ja vaivatonta oli siis oma kokemukseni sivariin pääsystä..."