Tämänvuotinen aurantakojien “Hope and Resistance” -tapaaminen järjestettiin tavan mukaan toukokuun lopussa Saksassa, pienessä alle kymmenen savun kylässä nimeltään Wulfshagenerhütten, aivan Kielin kaupungin kupeessa Itä- ja Pohjanmeren tuulten ja sateiden säälittä piiskamalla Holsteinin maaseudulla.
Pula siviilipalveluspaikoista näyttää jälleen olevan pahenemassa. Kesäkuun toisen viikon alussa Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa oli yli 50 palveluspaikatonta sivaria, ns. "legioonalaista". Palveluksensa alussa sivarit suorittavat keskuksessa 32 vrk:n mittaisen koulutusjakson ja ne, joilla ei jakson päättyessä ole palveluspaikkaa, joutuvat jäämään keskukseen odottamaan paikan löytymistä.
Julkisuuteen huhtikuun alussa kantautuneiden tietojen mukaan Nokia olisi lakkauttamassa puolustustarvikeosas-tonsa liiketoiminnan vielä tämän vuoden aikana. Nokian osuus Suomen aseviennistä oli viime vuonna lähes puolet, mutta sotabisneksen osuus yhtiön koko liikevaihdosta ilmeisesti promilleluokkaa.
Aseisiin perustuva "turvallisuus" ei ole vastaus tärkeimpiin tällä hetkellä ratkaisua vaativiin kysymyksiin. Nämä ongelmat ovat luonteeltaan maailmanlaajuisia - ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia, eikä niitä siten voida ratkaista toimimalla itsekkään kansalaisvaltiomallin puitteissa, eikä sen puolesta. Päin vastoin, juuri se on yksi ongelmien keskeisiä syitä ja tilanteen pahentajia.
Kesäkuun alussa julkaistun nuorisoasian neuvottelukunnan “nuorisobarometrin” mukaan puolustusmenot olisivat nuorten 15–29 vuotiaiden suomalaisten mielestä ensijainen kohde, mikäli julkisia menoja leikataan. Suomen arvostetuimman instituution budjettiosuudesta olisi valmis tinkimään 87% tutkimusta varten haastatelluista nuorista. 24%:n mielestä niistä voisi leikata “paljon” ja 46%:n mielestä “jonkin verran”. Tiukimmin nuoret haluaisivat tutkimuksen mukaan pitää kiinni sosiaali- ja terveydenhoitomenoista.