Suomenmaan haastattelussa 26.1. asevelvollisuutta uudistavan parlamentaarisen komitean varapuheenjohtaja Joonas Könttä (kesk) ehdottaa rajuja muutoksia siviilipalvelusjärjestelmään. Könttä vähentäisi siviilipalvelukseen soveltuvia palveluspaikkoja rajaten ne “yhteiskunnan kannalta keskeisiin tehtäviin”, jollaisia hänen mukaansa ovat esimerkiksi palo- ja pelastustoimi, ensihoito, logistiikka, öljyntorjunta, väestönhallinta ja jopa puolustusvoimien tukitehtävät. Perusteluksi hän esittää: “Siviilipalveluksesta tulee tehdä yhteiskunnan kriisiaikoihin paremmin soveltuva. Nykyisessä siviilipalvelusmallissa on paljon elementtejä, jotka eivät tue yhteiskunnan erilaisten kriisitilanteiden tarpeita”.
Puolustusvoimain tukitehtäviä siviilipalvelusvelvollisille hahmotteleva asevelvollisuuskomitean varapuheenjohtaja vaikuttaa olevan surullisen tietämätön tai piittaamaton siitä, mihin tarkoitukseen sivilipalvelusjärjestelmä on luotu: vakaumuksellisille aseistakieltäytyjille soveltuvaksi palvelusmuodoksi. Tietämätön tai piittaamaton Könttä vaikuttaa olevan myös monista ehdotuksiinsa liittyvistä faktoista sekä aivan viime vuosina tehdyistä selvityksistä, sillä niissä on paljon elementtejä, jotka eivät tue hänen esittämiään väitteitä nykymuotoisen siviilipalveluksen soveltumattomuudesta yhteiskunnan kriisitilanteisiin.
Nykyisellään monia Köntän kaipaamia kokonaisturvallisuutta edistäviä asioita opetetaan siviilipalveluksen alussa suoritettavalla koulutusjaksolla, jolla sivareiden on hieman valitsemastaan ryhmästä riippuen mahdollista suuntautua esimerkiksi väkivallan ennaltaehkäisyyn, palo- ja pelastustyöhön tai arjen turvallisuuteen. Koulutusjakson jälkeen sivarit jatkavat 10,5 kuukauden mittaiseen työpalvelukseen. Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2015 tekemän kyselytutkimuksen perusteella nykymuotoista työpalvelusta, jossa sivarit saavat valita palveluspaikkansa vapaasti melko laajasta tehtävävalikoimasta julkisella ja kolmannella sektorilla, pidetään mielekkäänä sekä sivarien itsensä että palveluspaikkojen esimiesten keskuudessa. Sivareista 75,7 % ja sivareiden esimiehistä jopa 94,7 % ja arvioi työpalveluksen olevan yhteiskunnalle hyödyllinen.
Työ- ja elinkeinoministeriön asettama Siviilipalveluslain muutostarpeita selvittävä työryhmä tutki vuonna 2017 siviilipalveluksen mahdollistamista nykyistä paremmin kokonaisturvallisuuden kannalta hyödyllisissä valtion virastoissa tai liikelaitoksissa. Tälle ei kuitenkaan työryhmän mukaan löytynyt tarvetta, sillä siviilipalvelusvelvolliset voivat siviilipalveluslain mukaan jo nykyisin suorittaa työpalvelun kokonaisturvallisuutta hyödyttävissä tehtävissä. Työryhmä katsoi myös, että siviilipalvelusvelvollisia koskevat erilliset virka-apusäännökset eivät ole tarkoituksenmukaisia, koska siviilipalveluslaki vaikuttaa mahdollistavan palveluspaikan lyhytaikaisen siirron, jos viranomaiset havaitsevat tarvetta tällaiselle.
Vuonna 2019 taas poikkihallinnollinen kokonaisturvallisuuselin Turvallisuuskomitea teetti selvityksen myös Köntän haastattelussa kaipaamasta koko ikäluokalle suunnatusta, asepalvelukselle vaihtoehtoisesta kansalaispalveluksesta. Tällaisellekaan kriisikestävyyttä tukevalle uudelle palvelusmuodolle ei juuri löytynyt viranomaistarvetta eikä resursseja. Ainoa tarpeet havaittiin pelastustoimen koulutuksessa sekä “metsänhoidollisissa tukitehtävissä”. Risusavottaan päivärahoilla tuskin kannattaa kuitenkaan puolta ikäluokasta määrätä.
Kun aiheista tehtyjen selvitysten valossa siviilipalvelus on niin sivareille kuin heidän palveluspaikoilleenkin näin mielekäs sekä nykyisellään riittävästi kokonaisturvallisuutta tukeva, näyttää siltä, ettei halu uudistaa palvelusta Köntän kuvaamalla tavalla kumpua mistään todellisesta tarpeesta. Sen sijaan taustalla taitaa olla pelkkä ideologinen halu lähentää siviilipalvelusta asepalveluksen kanssa.
Tavallaan Könttä sanoo tämän haastattelussa itsekin; hänen mukaansa komitean laatimien “uudistusten lähtökohtana tulee pitää Suomen puolustuskyvyn parantamista ja sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin vastaamista.” Voi olla, että muita komitean työn alla olevia asioita voi uudistaa nämä näkökulmat lähtökohtanaan. Itsestään selvää pitäisi kuitenkin olla, ettei vakaumuksellisten aseistakieltäytyjien palvelusmuodoksi tarkoitettua siviilipalvelusta uudistettaessa lähtökohtana voi olla sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeet.